RTK1
Sun Dan Super Goofy
”Kake”

Karvaton kiinanharjakoira uros
15.11.2007

Kake on ylikorkea, liikakarvainen ja erityisen villi harjakoira. Se on aina ollut poikkeuksellisen puuhakas ja harjakoiraksi jopa hankala. Kaken mielestä hyökkäys on aina paras puollustus ja sen asenne onkin aiheuttanut paljon harmaita hiuksia. Se on ihmissosiaalinen koira, mutta vieraista koirista se ei pidä yhtään. Kake on koira joka opetti minulle erityisesti koiranlukutaitoa. Sillä on ollut pienestä saakka kuivasilmä joka pysyi vuosikausia hallinnassa yhdellä kosteutustipalla, mutta sivusiteiden petettyä polvesta leikkaus vaikeutti silmän tilannetta.
Kaken kanssa rämmin pitkän tien ykkösissä vuosia kisaten ja vain seurakoulutuksissa rämpien. Löydettyäni tieni ulkopuoliseen kaupalliseen koulutukseen, lähti kisauramme todelliseen nousuun. Nousimme muutamassa kuukaudessa kolmosluokkaan ja ensimmäisistä kolmosten kisoista teimme tuplanollan. Kolmosissa ehdimme tehdä neljän kuukauden aikana 6 nollaa joten vain yksi nolla jäi puuttumaan SM-kisojen vaatimuksista.
Kake jäi eläkkeelle agilitystä 8 vuotiaana polven sivusiteen repeämään. Eläkelajina aloitimme rally-tokon, josta RTK1 ehdittiin kisata ennen harrastusten lopettamista. Kake ei koskaan menestynyt näyttelyssä ja se olikin parhaimmillaan agilitykentillä, jossa se sieti yllättävän paljon toistoja ja oli helposti motivoitavissa. Nykyään Kake viettelee eläkepäiviä kastroituna kotona.